tiistai 30. elokuuta 2011

suklaakakku


Tässä hyvin suklainen suklaakakku. Reseptin nappasin Maku-lehden nettisivuilta. Ohje on alunperin mutakakkuun, mutta itse annoin kakun paistua kypsäksi asti. Täten kakku muistuttaa hieman porkkanakakun suklaaversiota. Lisäilin taikinaan myös vähän itse murskattuja pekaanipähkinöitä, noin desin verran. Käytin pienempää kakkuvuokaa kuin ohjeessa, joten lopputulos oli korkeampi. Kuorrutus on raikas tuorejuustopohjainen itsesekoiteltu yhdistelmä- ja toimi todella hyvin vadelmien kanssa!

Suklaakakku:

4 kananmunaa
2 dl sokeria (käytin tummaa ruokokidesokeria)
200 g tummaa suklaata
200 g voita
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Voitele ja korppujauhota irtopohjavuoan (Ø 26 cm) reunat. Leikkaa leivinpaperista pohjan kokoinen ympyrä ja pane vuokaan. Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sulata suklaa ja voi. Sekoita hieman jäähtynyt seos varovasti munasokerivaahtoon. Yhdistä vehnäjauhot ja leivinjauhe ja siivilöi taikinaan. Sekoita varovasti tasaiseksi. Kaada taikina vuokaan. Kypsennä kakkua 200-asteisen uunin alimmalla tasolla 20–25 minuuttia. Anna kakun jäähtyä hetki vuoassaan ja siirrä leivinpaperin avulla tarjoiluvadille. Nosta halutessasi hetkeksi jääkaappiin, jolloin kakun rakenne kiinteytyy. Voit myös tarjota kakun haaleana, jolloin sisus on valuvaa. Tarjoa lisäksi kermavaahtoa tai vaniljajäätelöä. (lähde: Maku-lehti)

Omat lisäykset ohjeeseen: Paistoin kakkua n. 30 minuutin ajan, kypsäksi asti. Kun kakku on jäähtynyt, valmista kuorrute.

Tuorejuustokuorrute:

200 g maustamatonta Philadelpia-juustoa (1 rasia)
tomusokeria maun mukaan
flora vanillaa kuohkeuttamaan kuorrutetta


Notkista tuorejuusto sähkövatkaimella kulhossa, lisää vähitellen siivilöiden joukkoon tomusokeria maun mukaan. Vatkaa vielä joukkoon flora vanillaa sen mukaan kuinka löysää haluat kuorrutteesta. Itse käytin arviolta noin reilun desin verran.. Levitä jäähtyneen kakun päälle, lisää tuoreita tai pakastevadelmia.

4 kommenttia:

  1. Hei,
    sain vihdoin laitettua itseni tänne lukijaksi.
    Ihanan näköinen kakku ja varmasti kans hyvän makuinen! :)
    t. R

    VastaaPoista
  2. Kiitos! :) oioioi, tämä on hyvän näköinen! :) täytyy varmaan joskus kokeilla :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos :) Ja kyllä. Tämä oli hyvää :)

    VastaaPoista