keskiviikko 26. lokakuuta 2011

vaaleat pähkinätoffee-pikkuleivät



JÄTTIMÄISET, sisältä pehmeät ja pinnalta osin rapeat vaaleat pähkinätoffee-pikkuleivät esittäytyy. :) Tämä idea syntyi viime kerralla valmistuneiden mustavalkoisten suklaapikkuleipien johdosta. Pidän itse mehevistä, ja mukavasti "sattumia" sisältävistä pikkuleivistä jenkkityyliin leivottuna. Jos joku on joskus kokeillut melko laajasti tunnetun nimeltämainitsemattoman patonki-pikaruokaketjun ravintoloissa myytäviä jälkkärikeksejä valkosuklaalla ja macadamiapähkinöillä höystettynä, osaa arvata mihin näillä tuotoksilla tähtäsin. Paitsi että kooltaan nämä vastaavat enemmänkin leipälautasta kuin pikkuleipää. Käytin pohjana em. viimekertaisten suklaakeksieni ohjetta, joka löytyy täältä. Joukkoon lisäilin hiukan massaan sovitellen jauhoja, maapähkinöitä (ihan suolapähkinöitä), Omar- toffeeta ja ns. valkosuklaanappeja. Täytyy myöntää että nyt on tainnut löytyä omien mieltymysteni mukainen lempparikeksien taikinarakenne jota voi sitten muokkailla aina tilanteen mukaan!

Voin lisätä tästä ihan juuri näiden keksien mukaisen ohjeen tänne vielä myöhemmin, mutta perusidea taikinalle on että mustavalkoisten suklaapikkuleipien ohjetta vain muutetaan jättämällä kaakaojauhe, pähkinät sekä suklaapalat pois. Kaakaojauheen tilalle tulee sama määrä vehnäjauhoja, ja "täytteitä" kekseihin voi lisäillä oman maun mukaan ohjeen määriä mukaillen! Mieleeni tulvahti jo monia variaatioita hiljalleen lähestyvää pikkujoulu-sesonkia ajatellen, mutta siitä lisää myöhemmin...

Ja vielä lopuksi iso tervetulotoivotus uusille lukijoille! On kiva huomata että täällä vieraillaan :) 

5 kommenttia:

  1. Uusi blogituttavuus ja niin kaunis. Tunnustuksen arvoinen, voit käydä kurkkaamassa minun blogini puolella. :)

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos! :) Itse olen tällainen melkolailla visuaalisesti painopisteeni asettava monessakin suhteessa, joten mukavaa jos blogini voi olla myös silmäniloksi. Tervetuloa uudemmankin kerran!

    VastaaPoista
  3. Kiitos paljon vierailustasi blogissani. Meillä taitaa olla samanlainen maku, nimittäin ihastelen myös sinun blogin tunnelmaa. Vierailen kyllä toistamiseenkin :)

    VastaaPoista
  4. Mukava kuulla :) tervetuloa jälleen!

    VastaaPoista
  5. Nämä vaikuttaa niin herkulliselle!! Nam. :) Täytyypä kokeilla ohjettasi, oma pikkuleipäohje jo kyllästyttää.

    VastaaPoista