tiistai 10. huhtikuuta 2012

kerroscharlotta


Tämä keväinen hassutus koristi tänä vuonna pääsiäiskahvipöytäämme ja samalla juhlistettiin uutta kotia perheen kesken. Blogin hiljaiseloa on jatkunut jo jonkun aikaa, ja siihen syynä on olleet muuton tuomat uudet tuulet. Nyt on jälleen mukavaa hommaa päästä jatkamaan tätä keittiöharrastelua uusissa nurkissa. :)
Ajatuksena tämän kakun tekemiselle oli kokeilla anopilta saamani Kodin kuvalehden ohjetta tämän tyyppisestä kakusta, johon kakkupohjaan leivotaan sisälle MÄMMIÄ. Suurena mämmin ystävänä en siis mitenkään voinut olla kokeilematta tätä täytekakkuversiota! Ja täytyykin sanoa, että ohje otti ja upposi- ainakin minun mahaani täysnapakymppinä. Kahvipöytäkeskusteluista päätellen maistui mainiosti myös muille. Suosittelen kokeilemaan, olipa mämmin ystävä tai ei. Tässä oli se jännä juttu, että mämmi toi kakkupohjaan lähinnä ensisijaisesti mehevyyttä ja mausteisuutta. Ja jos oikein mämmin makua haluaa saada esiin, niin huomasin itse kakun olevan parhaimmillaan tarjoilupäivää seuraavana päivänä eli noin puolitoista vuorokautta "vanhana". Kokonaisuus oli sekä raikas että mukavan "mausteinen". Nämä täytevaihtoehdot kirjaan myös tuonne Täytteet- sivulle, sillä olivat niin onnistuneita juuri tuon ohjeen mukaan.



Alkuperäinen ohje vinkkeineen löytyy täältä. Monivaiheisen ohjeistuksen vuoksi en nyt koko reseptiä kirjaa tänne, mutta tarvittaessa palaillaan asiaan. :)

Edit:
Valmiiseen ohjeeseen nähden sovelsin toteutusta hieman oman maun mukaan. Käytin valmistetun kakkupohjan kokonaan, jotta kerroksia tuli enemmän ja näin myös lisää mämmin tuntua. Ohjeen mukaan tehtyä taikinaa tuli juuri sopivasti saadakseen yhteensä kolme kakkupohjakerrosta reilun kokoiseen kulhoon täytettynä.

Kakun täytteet tein vadelma- ja persikkamousseina, ohjeesta hieman poiketen. Vadelmatäytteeseen kiehautin pakastevadelmia jotka soseutin siivilän lävitse, ja käytin sekä soseen että osan mehusta- kunnes maku oli sopiva. Hedelmätäytteen tein persikkasoseesta, ja käytin kaksi purkkia yhden sijaan sekä hieman laimentamatonta appelsiinimehua. Täytteiden valmistukseen käytin ohjeessa mainitun jogurtti-rahkaseoksen kohdalla yhteensä yhden purkin maustamatonta rahkaa ja kaksi purkkia maustamatonta bulgarian jogurttia. Annoin kakun tekeytyä hyvin kelmuun peiteltynä kylmässä yön yli, mutta ensi kerralla antaisin olla vielä vähän pidempäänkin, jotta maut oikein pääsevät oikeuksiinsa. Koristelussa melonia, vadelmia, marenkia ja pieniä suklaamunia sekä ananaskirsikoita.
Suosittelen!

2 kommenttia: