torstai 6. joulukuuta 2012

kardemummakakku


Tämä on yksi lempikuivakakuistani näin talviseen aikaan. Kakkuhan maistuu ihan pullalle ja kardemumma on mielestäni yksi ihanimpia mausteita. Kuivakakku- luokituksestaan huolimatta tämä leipomus on kaikkea muuta kuin kuiva. Koostumus jää ihanan kosteaksi sisältä, kun ottaa kakun pois uunista oikeaan aikaan: juuri kun cocktail-tikulla kokeiltaessa taikinaa ei tartu enää tikkuun. Alunperin Kinuskikissalta löytynyt ohje on välillä leipoutunut tilanteen mukaan muffinsseina, kakkuna, uuninpellillisenä "piirakkapaloiksi" jne. Lisäsin ohjeeseen omat pikku muutokseni koristelun suhteen, mutta aivan alkuperäisenä Kinuskikissan ohjeena kakku löytyy tuolta linkin takaa, sieltä vain kurkkaamaan. Itselläni ongelmana tämän kakun suhteen on ollut yksi asia: miten saada kuvattua se tänne blogiin, ennen kuin se on jo paremmissa suissa tai matkalla maailmalle.. no, tässä on nyt jonkinmoista kuvaa edes havainnollistamassa lopputuloksen ulkokuorta. Vaikka sisältöhän se näissä kakkutouhuissa ratkaisee. Suosittelen siis kokeilemaan. ;)

Kardemummakakku:

150 g voita tai margariinia
1 ½ dl sokeria
2 munaa
3 ½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl kardemummaa (ei jauheena)
2 dl maitoa

 pinnalle:
rusinoita
mantelilastuja
raesokeria

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen nopeasti sekoittaen. Yhdistä vehnäjauhot, leivinjauhe ja kardemumma keskenään. Lisää taikinaan vuorotellen maidon kanssa. Voitele ja korppujauhota pienikokoinen (halkaisija n. 20 cm) irtopohjavuoka. Kaada taikina vuokaan. Ripottele päälle rusinoita, mantelilastuja ja raesokeria. Paista 180-200 asteessa uunin keskitasolla 35-40 minuuttia. Suojaa pinta tarpeen vaatiessa foliolla. Jäähtyneenä kakun päälle voi vielä halutessaan siivilöidä "lumisen" tomusokerihunnun juuri ennen tarjoilua. 

Sydämellisesti tervetuloa uusille lukijoille!
Ainakin minusta näyttää että joku on tänne aivan viime aikoina tupsahtanut.
...ja tunnelmallista Joulun odotusta kaikille <3  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti